Viime perjantaina siitä tuli tasan vuosi, kun odottelimme Helsinki-Vantaalla lentoa. Lapset istuivat tavarakärryssä ja koirat veimme niiden omaan “lähtöpaikkaan”. Eniten minua jännitti se, ehtisivätkö koirat jatkolennolle ja selviäisivätkö ne lentomatkasta traumoitta. Kyseessä kun on kaksi vanhusta, niin koskaan ei voi tietää.
Nopea vaihto Amsterdamissa meni helposti ja siellä meille vielä varmistettiin, että koiratkin ovat kyydissä jatkolennolla. Silloin sain huokaistua helpotuksesta ekan kerran moneen viikkoon. Muuttorutistus ja hotelleissa asuminen loppuvaiheessa olivat kyllä vaatinut veronsa. Kaikki meni hyvin, kunnes vähän ennen laskeutumista eräs pikkuneiti alkoi oksentaa kaaressa. Oli kyllä aika tuulista ja kone heittelehti laskiessa. Pohdin huolestuneena, ovatko koirat peloissaan ruumassa.
Laskeuduimme tuolloin pimeässä, enkä nähnyt uudesta asuinmaasta vilaustakaan. Isla pääsi heti vaihtamaan vaatteita ja koirien iloinen hännänheilutus (tai koputus) kuului jo kauas terminaalissa, kun ne huomasivat meidät tulohallissa. Siellä ne jo odottivat meitä häkeissään isossa kuljetuskärryssä, kun me vasta tulimme koneesta. “Pang, pang, pang!” Niiden hännät hakkasivat häkkien seiniä vasten.
Miehen pomo ja yksi työkavereista olivat meitä vastassa. Tuli kiva fiilis, kun meitä odotettiin kentällä. Sitten ahtauduimme kaikkine tavaroinemme ja koirinemme autoihin, ja matka kohti uutta kotikaupunkia alkoi.
Saavuimme Vejleen pimeässä, joten kaupungista en saanut mitään käsitystä tuolla lyhyellä ajomatkalla. Olo hotellilla oli aika hämmentynyt ja ehkä vähän hiljainen. En oikein osannut ajatella, mitä tuleman piti. Kävin illalla koirien kanssa kävelyllä ja lapset katselivat piirrettyjä. Näin hotellin lähettyvillä hienot pyöreät kerrostalot ja lähetin niistä muutaman kuvan parhaille ystävilleni. Ensimmäisen yön vietimme siis hotellissa ja seuraavana päivänä olikin aika saada uuden asunnon avaimet käteen. Sattumalta myös muuttokuormamme oli ajoissa ja se saapui samaan aikaan.
Tästä kaikesta on nyt vuosi aikaa, ja tämä vuosi on kulunut niin nopeasti kaiken uuden edessä. Mukaan on mahtunut varmaan koko tunneskaala ilosta suruun. Nyt vuoden jälkeen voin kuitenkin sanoa, että hyvin se meni. Lapset ovat sopeutuneet hyvin, niinkuin koirat ja mieskin. Itse taidan olla se, joka ikävöi eniten Suomeen. Eniten ikävöin ystäviäni ja tiettyjä paikkoja, kuten meidän omaa kotia. En aina, mutta välillä. Joulu oli ehkä vaikeinta aikaa. Nyt alkaa toinen vuosi. Mitähän se tuo tullessaan?
Kokonaisen vuoden kunniaksi säästin yhden arvonnan, jonka pidän meidän Facebookissa. Siellä olisi tarjolla kaksi ihanaa Nescafén kahvilajitelmaa. Sain jo aikoja sitten itse maistiaisiksi purkin tuota Nescafén luomu pikakahvia, ja täytyy sanoa että on kyllä pikakahvit parantuneet sitten sen jälkeen, kun joskus vuosia sitten niitä viimeksi olen juonut. Saimmekin miehen kanssa tyhjennettyä tuon yhden näytepurkin aika nopeasti ihan aamukahveihin ja sen jälkeen ollaankin ostettu sitä samaa luomukahvia kotiin. Viimeksi ostin uuden purkin eilen. Pikakahvi sopii oikein hyvin kiireisiin ruuhkavuosiaamuihin ja maistuu ihan oikealle kahville, joten minä tykkään. Arvonta löytyy täältä. 🙂
