Meidän instaseuraajat ehkä huomasivatkin viime viikolla, että käväisin nopealla visiitillä Hampurissa. Vaikka reissu oli aika työpainotteinen, ehdin kuitenkin päivän päätteeksi käväistä muutamilla asioilla ja jopa ostaa ensimmäiset kunnon joululahjat. Meiltä ajaa Hampuriin kolmisen tunia, joten matka on vielä ihan kohtuullinen. En ole Hampurissa käynyt aikuisiällä, joten en osannut odottaa oikein mitään. Ajattelin, että Hampuri saattaisi olla vain tavallinen ja vähän tylsä saksalainen kaupunki.
Ja mitä vielä! Minä ainakin tykkäsin Hampurista tosi paljon. Nyt oltiin pitkästä aikaa kunnon suurkaupungissa. Vanhat ja korkeat rakennukset kohosivat ylväinä vieri vieressä. Oltiin selvästi satamakaupungissa, ja sen huomasi jo auton ratissa rekkojen määrästä, ja myöhemmin ulkona puhaltavasta kylmästä tuulesta.
Hintataso oli minusta alhaisempi kuin Suomessa ainakin näin nopean visiitin perusteella. Kaupungista olisi vaikka mitä kerrottavaa, mutta huomioni kuitenkin kiinnittyi hassuun juttuun, josta halusin kertoa täällä blogissakin. Saksalaiset näyttivät olevan hulluina joulukalentereihin. En ole koskaan Suomessa, enkä myöskään täällä Tanskassa törmännyt näin moniin erilaisiin joulukalentereihin kuin ihan tämän yhden lyhyen reissun aikana. Kaupoissa oli erilaisia kosmetiikkakalentereita (sekä naisille että miehille), vaikka minkälaisia lelu- ja harrastuskalentereita, perinteisiä suklaa- ja karkkikalentereita ja pröystäileviä luksussuklaakalentereita. Kalentereita oli varmaan joka lähtöön! Pakkohan noista joulukalentereista oli napata kuvakin. Muutenkin kaupoissa tuntui olevan jo joulun lähtölaskenta käynnissä.
Olen kuullut, että Hampurin joulutorit ovat jotain kokemisen arvoista, joten nyt toivon kovasti, että pääsisin käymään Hampurissa vielä ennen joulua ihan omalla reissulla. Olisi tosi kiva päästä näkemään nuo joulutorit ja ehkä myös käväistä kunnon jouluostoksilla. Tässä alla vielä muutamia kuvia Zara Home myymälästä, josta nappasin ihan muutaman kuvan. Tuohon Zaran kodin liikkeeseen kun törmää tätä nykyä sen verran harvoin. Sieltä hankin ekat oikeat joululahjatkin lapsille, mutta siitä myöhemmin lisää.