Onko syksy kenenkään muun lempivuodenaika? Itselleni syksy tarkoittaa aina jonkinlaisen uuden alkua. Ehkä pohjaan ajatuksen johonkin lapsuuden muistoihin, jolloin syksy merkitsi jännää koulun alkua, kesäloman loppua, ehkä uutta koulureppua ja kavereiden tapaamista pitkän kesäloman jälkeen.
Itselleni tämä syksy on siinä mielessä uuden alku, että odottelen parhaillani uutta työ- ja tiimikaveriani saapuvaksi tänne Tanskaan. Kyseessä on tosi kiva tyyppi, jonka kanssa olen jo ennemminkin tehnyt vähän hommia, joten odotan kovasti uusia mukavia kuvioita töiden suhteen, ja toivottavasti myös vähän apua hommissa. Muuta varsinaisesti uutta ei omaan syksyyni kuulu, mutta silti syksy tuntuu vaan niin ihanalta, ja aina jotenkin uuden alulta.
Olen välillä todella kaivannut vähän koleampia ilmoja, erityisesti tämän superkuuman kesän jälkeen. Monet tanskalaiset ovat jo valittaneet kylmää, mutta pieni suomalainen mieli iloitsee. Täällä Vejlessa näki viime viikonloppuna ihmisiä jo villakangastakeissa ja kevytuntsikoissa, vaikka mittari näytti viittätoista astetta. “Sehän on kuin Suomen kesä ennen muinoin!”, ajattelin, ja jatkoin iloisesti t-paidassa. Ja nythän meillä on ihan uudet standardit kesäsään suhteen. Kesä oli siis täällä Tanskassakin yhtä hellettä. Siksi tällainen 15 asteen lämpö (tai kylmyys) tuntuu ihan kivalta pitkästä aikaa. Talvitakki on silti niin liiottelua.
Syksyllä on niin ihana kaivaa vaatekaapista ne omat lempineuleet ja neuletakit, nahkatakki ja farkut. Ja kunnon kengätkin on kiva laittaa jalkaan sandaalien sijasta. Iltaisin kotona voi taas kääriytyä sohvan nurkkaan viltin, kirjan ja teekupin kanssa. Sitä ei olekaan voinut pitkään aikaan tehdä, koska täällä on ollut niin lämmintä. Ja kohtahan varmaan voi ostaa jo glögiäkin.
Minusta pimenevissä illoissa on tietty kotoinen tunnelma. Varsinkin, jos lähtee kävelylle tuonne meidän kylille, voi huomata kuinka tanskalaiset ovat kaivaneet kynttilät kaapeistaan ja iltaisin pimeän tullen lukuisat kynttilät tuovat jotenkin tosi lämpöisän tunnelman koko kaupunkiin. Iltalenkillekin on mukava lähteä, kun ei meinaa kuolla kuumuuteen ja juoksukin kulkee taas ihan erilailla kuin helteellä.
Toki syksy tietää myös kiireitä ainakin meidän perheessä. Lapset ovat palanneet harrastuksiinsa ja arki rullaa taas normaalilla vauhdilla. Jotenkin on silti myös ihanan tuttua ja turvallista palata niihin normi arkirutiineihin kesän jälkeen. Ja onhan se nyt ihana taas pitkästä aikaa nähdä kauniita syksyisiä maisemia ulkona.
Onko muita syksyn ystäviä? 🙂
Milla - Sukhimatot says
Täälläkin on ehdollistuttu kovasti siihen, että vuosi alkaa jotenkin syksystä! Voisinpa sanoa, että kouluvuosista on niin vähän aikaa… 🙂 Kaipaan kyllä myös kovasti Suomen syksyä, tosin Tanskassa päästään jo aika lähelle sitä tunnelmaa.
Heidi says
Hauska kun muillakin on tämä. 🙂 Musta tuntuu, että syksy on enemmän “vuoden” alku kuin itse uusi vuosi. 🙂 Täällä ollaan jo hyvin lähellä Suomen fiiliksiä, varsinkin kun pääsee tuohon lähelle metsään. Mutta sitten alkaakin se “sadekausi” joka ainakin aiempina vuosina on ollut mun mielestä Suomen syksy-talvea vetisempi. Hyh! 😀
nanna says
Mä tykkään syksyn kauneudesta ulkona ja tunnelmasta sisällä. Rakastan piiloutua viltin alle takkatulen ääreen ja kuunnella sitä sateen ropinaakin 🙂
Heidi says
Juurikin tää syksyn tunnelma! :))) Sohva, viltti ja takkatuli kuulostaa ihanalta! <3 Olispa meilläkin takka, tykkäisin, niissä on ihanaa tunnelmaa! 🙂